MARRASKUU 1-15

Jaa sivu ystävillesi
Marraskuussa seurattavina ovat mm. : Sirkat, alkoholi, sokeri, työväenliike ym.
Päiviö Ollilaisen luokkakuva Puistoadun koulusta vuonna 1915.

1920-11-02 Keskisuomalainen

Jälleen uusi sekatavaraliike kaupungissa, nyt yläkaupungin puolella. Keski-Suomen Kotiteollisuuyhdistyksen toimisto sijaitsi samassa rakennuksessa samoin Hannes Launiainen avasi helmikuussa 1919 ”Kangas- ja Lyhyttavaraliikkeen”. M.A. Mattila piti samassa osoitteessa kangaskauppaa.

1920-11-02 Keskisuomalainen

Todella kova tuomio ensikertaiselle varkaalle kahden huopahatun varastamisesta. Kaksi kuukautta vankeutta ja lisäksi vielä kansalaisluottamuksen menettäminen kahden vuoden ajaksi.

1920-11-06 Keskisuomalainen

Pohjanmies on saanut Mieskuoro Sirkat nousuun, nyt jo nelisenkymmentä laulajaa kuorossa.

Kauppatori oli kirkkopuiston rannanpuolisella reunalla

1920-11-07 Keskisuomalainen

Jokisen myymälä sijaitsi nykyisen Tawastinkulman kohdalla.
wordsense.eu/duffeli: ”doffeli : doffeli (suomi) Substantiivi Duffelin vaihtoehtoinen muoto”
Runeberg.org: ”Talvipalttokangas, rakenteeltaan n.s. vahvistettuja kankaita: pintasidos joko palttina- tai toimikangassidosluonteinen; karvainen pinta saadaan lujasti vanuttamalla ja nukittamalla.”

1920-11-08 Työn Voima

Postinkulun kanssa on vaikeuksia ollut vuosisatoja, tämäkin tapaus oli odotettu, kielletty alkoholi (korpiroju) oli haluttua ainetta ja vaikutukset usein ongelmallisia.

Parturi Ollilaisen toimitiloista Vapaudenkatu 57.

1920-11-09 Keskisuomalainen

Kauppias Mitro osti Jyväskylän ensimmäisen auton vuonna 1905. Se oli 1-sylinterinen 5 hv Oldsmobile
Nyt etsitään hyvää käytettyä eli korkeintaan 15 vuotta vanhaa ajoneuvoa ja tehoja huomattavasti ennemmän kuin 5 hv.

1920-11-09 Keskisuomalainen

Nyt sitä saa.. Sokeripula on poistumassa ainakin ensi kevääseen saakka. 5000 tonnia sokeria saapuu Jaavalta japanilaisella aluksella.

Vapaudenkadun 57, Ollilaisen olohuone

1920-11-10 Keskisuomalainen

Kalossit olivat normaalit jalkinesuojat 1920-luvulla. Kaikki kenkäkaupat myivät niitä sekä miehille, naisille ja lapsille. Varmaan olivat myös hinnakkaita, koska lehti-ilmoituksillakin etsittiin kadonneita.

1920-11-10 Keskisuomalainen

Säännöllinen vesiliikenne jatkui hyvinkin myöhään syksyisin, Suomi-laivakin siirtyi talvitelakalle Kuhmoisiin vasta marraskuun puolivälissä.

1920-11-11 Keskisuomalainen

Elintarvikelautakunta toimitti maidon myymälöihin ja siitä oli aika-ajoin kovakin puute, kuten Ksml:n juttu kertoo.

1920-11-11 Keskisuomalainen

Tampereen sankaripatsaan pystytys oli työväenliikkeen mielestä aatteen pettämistä jos yhdistyksen jäsenet olivat mukana tässä työssä. Heistä tuli työväenliikkeen pahimpia pettureita.

1920-11-12 Keskisuomalainen

Suomalaiset merimiehet ovat keksineet uuden tuottavan tavan myydä suomalaisille maukasta vahvaa likööriä. Tukholman karkkikaupoista noudetaan esanssia, sekoitetaan paloviinaan ja korkki kiinni. Uusi etiketti kylkeen ja siinä se oli. 5-6 kertainen tuotto raakaan viinaan verrattuna. Kyllä suomalaiset osaavat.

1920-11-15 Työn Voima

Tämä on jo toinen julkinen anteeksipyyntö työväenpuolueelle. Edellisellä kerralla henkilö pyyteli anteeksi, että oli erehdyksessä ollut suojeluskunnassa, kylläkin eronnut siitä huomattuaan erehdyksensä.

Jyväskylän Venesatama 1939. Kuva Enok Rytkönen, K-S Museo.

Jatkuu viikon kuluttua