MARRASKUU 16-31

Uusia uutisia Jyväskylästä marraskuun loppupuolelta 1920.
Parturimestari Heikki Ollilainen oikealla, kuva parturiliikkeen odotustilasta.

1920-11-16 Keskisuomalainen

Ahvenanmaan kysymys oli ollut jo pitkään keskusteluissa, eli kuuluuko Ahvenanmaa Ruotsille vaiko Suomelle. Ylläoleva teksti kertoo valitettavan huonosta isänmaallisuudesta Ahvenanmaalla, vain alle 20 prosenttia kutsutuista saapui palvelukseen.

1920-11-16 Keskisuomalainen

Niinpä, ainoastaan oman puolueen teatteriin sai liittyä vaikka ”herraskoplan” teatterissa olisi ollut vapaana paikkoja.

1920-11-17 Saarijärven Paavo

Kauppias Mitrofanoff oli aktiivinen karjalaispakolaisten auttamisessa, näitä keräyksiä tehtiin Jyväskylässä katu kerrallaan, nyt vuorossa Kauppakadun avustukset.

Ravintola Maakunta, G. Lauben lihaliike, Talviston vaatekauppa ja Rautaväri Oy. Kuva K-S Museo
Kuva sota-ajalta, myymälöiden ikkunoissa puiset suojaukset, pari sotilasta seisomassa porttikongin kohdalla.

1920-11-17 Työn Voima

Wikipedia 2020: ”hmiset ovat tehneet eläinten luusta monenlaisia työkaluja kuten neuloja, koukkuja, sirppejä ja kaapimia. Luu on voitu kovettaa tulella. Sarviluu on ollut suosittu materiaali sen kovuuden ja kestävyyden ansiosta. Huiluja on tehty usein linnunluista. Luujauho on maaperän lannoitteena ja aiemmin myös kotieläinten kivennäisrehuna käytetty luista valmistettava jauhe.”

1920-11-17 Työn Voima

Työn Voiman mielestä shakinpeluu oli herrasmuotiin kuluvaa. Samanlaisia pelejä olivat mm. korttipeli-, tappelu- ja juontikilpailut, eli kaikki joutilaiden leikkejä.

1920-11-17 Työn Voima

Työväenyhdistys oli ankarana viinamäen miehille, henkilöt laitettiin syytteesen virallisia kanavia pitkin ja pääsy huvitilaisuuksiin kiellettiin.

Kirkkopuistossa, taustalla Jyväskylän Säästöpankin ja KOP:n talot. Kuva K-S Museo

1920-11-19 Keskisuomalainen

Emil Jokinen myi talonsa Muuramesta ja osti samana päivänä kaupungista tontin ja talon Vaasankadulta. Täällä Jokinen jatkoi kauppiaana.

1920-11-22 Työn Voima

Kuluttajat, antakaa musertava isku yksityiselle liiketoiminnalle, näin Osuuskauppa Mäki-Matti mainosti myymäläänsä asiakkaille.

1920-11-23 Keskisuomalainen

Aika tyly arvostelu Felix Ojasen näyttelystä ja töiden laadusta. Tästä arvostelusta tulikin muissa lehdissä kommenetteja.
Felix Ojanen maalasi mm. Puistokatu 21:n päätyseinään hienon Goodyearin rengasmainoksen vuonna 1930.

1920-11-23 Työn Voima

Jälleen Vehniän kartanon mailta löytyi viinatehdas, kartanon tilukset olivat laajat, joten alueelle mahtui useitakin tehtailijoita.

1920-11-26 Keskisuomalainen

Vainiomäen uusi myymälä sijaitsi Nikolainkulmasta seuraavassa talossa, sitä seuraava olikin parturimestari Ollilaisen tontti ja talo.

Joulunviettoa Heikki Ollilaisen asunnossa vuonna 1921.

Ensi sunnuntaina lisää uutisia

ELOKUU 1-15

Suomalaisuuden pelko Ahvenanmaalla, Työn Voiman uusi toimitalo, Venetsialainen ilta ja paljon muuta vuodelta 1920.

Jyväskylän kaupunkiliikenteen ensimmäinen reitti oli Vaajakoski-Jyväskylä. Liikennöinnin aloittivat vuonna 1925 Akseli Jaakkola ja Toivo Rikkinen.
1926 asennettin autoon myös ketjut, joten talviliikennekin suju
i.
Kuva mökkimme seinällä.

1920-08-04 Keskisuomalainen

Wikipedia 2020: ”Kansainliiton neuvoston kesäkuussa 1921 tekemän päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon.”

1920-08-04 Keskisuomalainen

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000003992774.html:
”Mauritz Stiller sai keväällä 1919 valmiiksi elokuvan Laulu tulipunaisesta kukasta . Johannes Linnankosken aistillisen don juan -romaanin filmatisointi oli merkkitapaus.
Ruotsalainen elokuva porskutti jo ennestään, mutta Tulipunakukan kansainvälinen menestys oli vertaansa vailla. Elokuva myytiin jokaiseen Euroopan maahan ja ympäri maapalloa Kanadasta ja Yhdysvalloista halki latinalaisen Amerikan ja brittien, hollantilaisten ja saksalaisten hallitsemiin siirtomaihin Afrikassa ja Aasiassa.”

1920-08-04 Keskisuomalainen

Johtuikohan monet vatsataudit ja oireet silloisen hygieniakasvatuksen puutteesta, käsien pesu olisi varmaan hillinnyt kesäkuumalla tartuntoja.

Kilpisenkatua, taustalla Jyväskylän Säästöpankin rakennus, kuvassa Anna-Liisa Ollilainen lastensa Heikin ja Sinikan kanssa kävelyllä.

1920-08-04 Keskisuomalainen

https://www.haciendanaxamena-ibiza.com/es/blog/las-salinas/: ” Suola, Ibizan valkokulta, Las Salinas, Tämä toiminta on pysynyt ennallaan vuosisatojen ajan. Ennen valuutan keksimistä suola oli arvokasta tavaroiden vaihtoon, myös roomalaiset maksoivat legioonansa palkat suolana.

Ibizan valkokulta on yli 25 vuosisadan historiaa. Vuodesta 600 BC, alkaen Sa Caletan rannikolta, kaikki Välimeren sivilisaatiot ovat valloittaneet tämän strategisen maan ja sen arvokkaan aarteen.

1920-08-04 Työn Voima

Työn Voima-lehden konttori ja painotalo siirtyivät Puistokadulle rakennettuun kivitaloon. Rakennuksessa sijaitsi aiemmin Kiuas-saunalaitos. Sanitas juomatehdas on toiminut sponsorina ainakin juomien suhteen.

1920-08-05 Keskisuomalainen

https://www.kokkola.fi/venetsialaiset_2/historia/fi_FI/historia/:
”Pohjanlahden rannikon 1800-luvun loppupuolen vauraissa huvilayhdyskunnissa, lähinnä Kokkolan alueella, syntyi ’venetsialaisen illan juhlaperinne.
Aluksi juhlan viettoon kelpasi mikä tahansa elokuinen päivä. Tärkeintä oli, että juhla ajoitettiin pimeneviin kesäiltoihin. Näin juhlien erikoisluonne, valon ja tulen leikki veden pinnalla, saatiin parhaiten esille.
Venetsialaiseen iltaan kuului huviloiden monipuolinen juhlavalaistus. Kokkojen, lyhtyjen ja tervapatojen polttaminen ja jopa ilotulitukset juhlistivat loppukesän pimenevää iltaa. Juhlien nimen voidaankin nähdä viittaavan juuri ilotulitukseen. Ilotulitustaito tuotiin Eurooppaan Italian kautta 1500- ja 1600-luvuilla, ja uusi taito nimettiin Italian silloisen kauppakeskuksen Venetsian mukaan venetsialaisiksi tuliksi.”

Kauppias Päiviö Ollilainen uuden autonsa vierellä.

1920-08-06 Keskisuomalainen

Rouva Venell osti tämän Bäckmanin kahvilan viimekuun lopussa ja on nyt avannut Keidas-kahvila-ruokalan uudestaan.

1920-08-07 Keskisuomalainen

Kenenkähän ilmoitus tämä on? Rouva Venell osti juuri Bäckmanin kahvilan eikä muita lopettaneita ole tiedossa. Outo sananmuotokin ”luovutetaan tai myydään”, luovutetaanko ilman mitään korvausta?

1920-08-10 Keskisuomalainen

Selkäsaari on näkynyt mökillemme jo 70 vuotta ja kerran sieltä on puita kaadettu, ei yhtään mökkiä isossa saaressa.

1920-08-11 Keskisuomalainen

Laivalippujen hinnat romahtivat, kohta pääsee ilmaiseksi. Kilpailu on aina kuluttajille hyödyksi.
Sinikka ja Heikki Ollilainen kaupunkikierroksella.

1920-08-12 Työn Voima

1920-08-13 Saarijärven Paavo

1920-08-14 Keskisuomalainen

Taitaa uusi emäntä talossa laittaa kaiken uusiksi. Heiskahan meni naimisiin vain vajaat kaksi kuukautta sitten.

1920-08-14 Saarijärven Paavo

Fredrikson laajentaa yritystoimintaansa ostamalla Viipurilaisen liikkeen. Tämä uusi osasto tulee keskittymään turkis- ja kravattikauppaan.

teksti
Jyväskylän satamaa 1949 luvulla.

Ensi sunnuntaina uusia uutisia…

PS. Muista laittaa vinkki tästä blogista kavereillesi Facebookiin.

MAALISKUU 01-15

Tällä kertaa seurataan O.W. Kuusisen elämää edelleen, synnytyslaitos Jyväskylään, Ahvenanmaa Ruotsille, Jyväskylän Yliopistohanke

1920-03-01 Työn Voima

Iltamissa on aikojen alusta ollut aina pieniä järjestyshäiriöitä, kuten tässäkin tapahtumassa Muurarien iltamissa.

1920-03-01 Työn Voima

Mitä paleltuneilla perunoilla tehdään, meneekö ihmisten ravinnoksi vaiko sikalaan?

1920-03-01 Työn Voima

Olisikohan jokin muu syy liikemiehillä, kun eivät ilmoittele Työn Voima-lehdessä.

Jäärata-ajot Jyväskylässä. Kuva H. Ollilaisen albumista

1920-03-02 Keskisuomalainen

Aika lailla yllätys, että jo 1920-luvulla oli rahojen siirto konttoriin järjestetty ilmarataa pitkin.

1920-03-04 Keskisuomalainen

Nyt ovat ruotsalaisetkin mukana Kuusisen jutussa ja todistavat, että herra on hengissä ja elelee siellä.

1920-03-04 Saarijärven Paavo

Karjalan maita tullaan suojelemaan yleisesikunnan käsityksen mukaan niin, etteivät suomalaiset vähääkään perääntyisi.

1920-03-04 Saarijärven Paavo

Yliopistoasian edistyminen on ollut todella hidasta ja nyt yritetään elvytellä ihmisiä toimimaan tärkeän asian tiimoilta. Menee vielä vuosikymmeniä ennenkuin Jyväskylän Yliopisto avaa ovensa.

1920-03-05 Keskisuomalainen

Mieskuoro Sirkat täyttää 20 vuotta tämänkuun 25 päivä. Onnea hienolle mieskuorolle.

1920-Luistelukenttä Jyväsjärvellä, Valokuvaamo Päijänne, valokuvaaja 1920–1929, K-S Museo.

1920-03-06 Keskisuomalainen

Toivo Kuulan murhan tutkimuksissa oli epäselvyyksiä.
”Wikipedia 2020; Tapauksen tutkinta kesti pitkään, eikä ketään saatu lopulta tuomittua. Todennäköisimpänä syyllisenä pidettiin jääkärikapteeni Pekka Heikkaa, mutta hän hukkui purjehdus-onnettomuudessa Vaasassa juuri ennen oikeuskäsittelyä.  Oikeudessa syylliseksi todettiin jääkärivääpeli Oskar Pirinen, joka oli vangittu Viipurissa 1918 pian Kuulan ampumisen jälkeen ja sitten surmattu pakoyrityksen yhteydessä. Kuulan elämäkerran kirjoittaja Juhani Koivisto on esittänyt epäilyksen, jonka mukaan Heikka ja Pirinen ehkä vaiennettiin, jottei oikeuskäsittelyssä paljastuisi kiusallisia tietoja Kuulan murhaan osallistuneista.”

1920-03-06 Keskisuomalainen

Ei korruptiota, vaan oikea palkkio kyttäämisestä poliiseille ja vielä nimetyille poliiseille. Mitähän kiinnijääneet ajattelivat näistä palkituista.

1920-03-06 Saarijärven Paavo

Jyväskylän kulttuurielämäkin alkoi hiljalleen vilkastua konserttien myötä. J.Alho osti E. Reutervallilta ”Uusi paperikauppa”-liikkeen lokakuussa 1918 ja avasi myymälän omalla nimellään KOP:n talossa torin varrella.

1920-03-07 Saarijärven Paavo

Kuinkahan paljon jyväskyläläisiä nykyisin kokoontuisi kirkkopuistoon keväisin valittamaan verotuksesta?

1920-03-10 Keskisuomalainen

Rouva Vehmas omisti Vehmaan Sauna-yrityksen Rantakatu 3:ssa.

1920-03-11 Saarijärven Paavo

Ahvenanmaamme aiottiin liittää silloin Ruotsin vallan alle, näinhän ei kuitenkaan onneksi käynyt.

1920-03-11 Saarijärven Paavo

Wikipedia 2020: ”Lotta Svärd oli naisten vapaaehtoisuuteen perustunut maanpuolustustyön tukijärjestö, joka toimi virallisesti vuosina 1920–1944.”

1920-Talvinen Kauppakatu, Jaakko Rusanen, valokuvaaja 1920–1924, K-S Museo

1920-03-11 Saarijärven Paavo

Tämä Raivion talon ostopäätös oli hieman ennenaikainen, kauppa peruttiin 2.4.1920 kun päätettiinkin ostaa Mattilan kartano kaupungin synnytyslaitokseksi.

1920-03-13 Keskisuomalainen

Turun Sanomat 02.07.2005: ”Tiistaina 4.7. 1905 ravintola Fenniassa Helsingissä 17 isäntää perusti osuusmeijerien keskusliikkeeksi Voinvienti-osuusliike Valion. ”

1920-03-14 Keskisuomalainen

Velanmaksun karhuaminen oli aikalailla hienostunutta, ei peloiteltu isojen miesten tulosta oven taakse.

1920-03-15 Työn Voima

Olipa jyrkkä kannanotto ”väärän” lehden tilaamisesta.

Viikon kuluttua uusia uutisia