TOUKOKUU 1-15

Tapahtumia toukokuussa 1920

1920-05-01 Keskisuomalainen

Näitä luonnoksia ei hyväksytty. Myös Akseli Gallen-Kallela oli ehdotuksissa mukana. Vaakuna hyväksyttiin lopulta vuonna 1931 muutosten jälkeen.

Wikipedia 2020: ”Jyväskylän vaakuna 1931.

1920-05-01 Saarijärven Paavo

Jyväskyläläiskuorot Sirkat ja Vaput olivat jo 100 vuotta sitten Vappujuhlissa mukana, samoin suojeluskunnan soittokunta. Lounaispuisto oli jo silloin työväestön juhlapaikkana.

1920-05-05 Keskisuomalainen

Suomi-laiva valmistettiin Lahdessa Lehtoniemen konepajalla 1906. Neitsytmatkansa Suomi-laiva teki 28. toukokuuta 1906 Lahdesta Jyväskylään. Siitä alkaen alus on toiminut Päijänteen aalloilla.

1920-05-05 Saarijärven Paavo

Puinen 17 m korkea näkötorni ja kesäkahvila Ihantola eli Harjuhuvila valmistui harjulle vuoden 1887 laulujuhlille. Kahvila vuokrattiin aina keväisin paikalliselle yrittäjälle, tällä kertaa kahvilaa ylläpiti Kaarlo Korhonen.

1920-Harjun näkötorni, Otto Emil Närhi, valokuvaaja 1920–1930, K-S Museo

1920-05-05 Saarijärven Paavo

Näitä manöövereitä pidettiin aika ajoin Jyväskylän ympäristössä, oli sulkeisharjoituksia ja ampumaharjoituksia. Maanpuolustustahtoa ylläpidettin näillä toimilla.

1920-05-06 Keskisuomalainen

Yksi Jyväskylän tunnetuimmista yrityksistä oli Leinon Kenkäkauppa, tällöin toimi vielä Asemakadulla, myöhemmin pitkäaikaisesti Kauppakadulla KOP talossa.
Kauppaneuvos Kaarlo Vilho Leino syntyi Hausjärvellä 16.12.1877, kuoli Jyväskylässä 03.12.1958.

1920-05-06 Saarijärven Paavo

Elokuvateattereissa esitettiin filmien vaihdon aikoina kabaree-esityksiä ja näistä oli moni valitellut etteivät ne sovellu lapsille sallittuihin näytöksiin. Sitten ne kiellettin ja samoin alaikäisten pääsy ilta-elokuviin sallittiin vain vanhemman seurassa.

1920-05-07 Keskisuomalainen

Jyväskylän kauppakoulu on perustettu vuonna 1910.

Jyväskylän Kauppakoulu. Gustaf Albert Stoore, valokuvaaja 1911–1915, Keski-Suomen Museo

1920-05-07 Keskisuomalainen

Hevosilla kaupunkiin tulleet vieraat saattoivat majoittua Bäckmanin matkustajakotiin ja saivat myös hevosensa talliin.

1920-05-08 Keskisuomalainen

Kahvilabusiness näytti tuottavan, kun Bäckman on laajentanut toimintaansa myös matkailun pariin. Bäckmanin kahvilahan oli hyvinkin tunnettu Jyväskylässä, aivan asemaa vastapäätä.

Asemakatua / postikortti / K-S Museo

1920-05-08 Keskisuomalainen

1920-Maisema Tourujoelta, K-S Museo

Perunapalstoja jaettiin kaupunkilaisille anomusta vastaan, nämä palstat tuottivat kaupunkilaisille perunaa talven tarpeisiin. Perunaahan viljeltiin myöhemmin sotien aikana myös kirkkopuistossa.

1920-05-08 Saarijärven Paavo

Tämä taimitarha sijaitsi parturimestari Ollilaisen tontilla Vapaudenkatu 57:ssä. En ole löytänyt mitään tietoutta tästä toiminnasta ko. tontilla.

1920-05-09 Saarijärven Paavo

Todella kalliiksi juopuminen tulee jos ehdotus menee läpi. Korotushan on aivan huikea, kymmenkertainen sakko aiempaan verrattuna. Luulisi humalahakuisten juominkien vähenevän.

1920-05-12 Keskisuomalainen

Kunnallistalossa ovat toimineet niin Jyväskylän Amatöörinäyttämö kuin Jyväskylän Työväen Näyttämö. Toiminnassa mukana myös Heikki Ollilainen.

1920-05-12 Keskisuomalainen

Heikki Ollilainen toimi Suomen Käsityöteollisuusliiton hallituksen jäsenenä vuosina 1930-1938 sekä varajäsenenä 1938-1944.

1920-05-12 Keskisuomalainen

1920-luvulla Svenska Tändsticks Aktiebolaget (STAB) perusti ”Porin tulitikkutehdasnimisen tuotantolaitoksen Jyväskylään. Oikeita tulitikkuja ei täällä valmistettu vaan pelkästään aihiot tikuille. ”Tyhjät” tikut toimitettiin Ruotsin tehtaalle, josta ne sitten aikanaan levisivät maailmalle rikkipäisinä tulitikkuina.

1920-Juno-laiva Porin tulitikkutehtaan edessä Jyväsjärvellä, Tuntematon, valokuvaaja 1920–1930, K-S Museo

1920-05-13 Keskisuomalainen

Mitähän kauppias Konttinen teki näille rinkeleille jotka ennen olivat hyviä?

1920-05-15 Työn Voima

Äitienpäivää alettiin viettämään toukokuun kolmantena sunnuntaina vuonna 1920. Kotikasvatusyhdistys ja Koti-lehti olivat järjestäjinä äitienpäivän vakiinnuttamisessa maahamme.

Viikon kuluttua uusia uutisia