1939 HELMIKUU 16-28

1939-02-16 Keski-Suomen Suunta

Jyväskylän Amatööriorkesteri antoi ensimmäisen konserttinsa joulukuun 10 päivä 1916 Kirjastotalolla. Ohjelmaa avusti mm. mieskuoro Sirkat. Naiskuoro Vaput konsertoi samana päivänä Keuruulla..,

1939-02-16 Keskisuomalainen

2021 on koronaepidemia vallanut maat ja mantereet. Vuonna 1939 influenssa levisi Moskovassa lehden mukaan varsinkin GPU:n poliisien joukossa.
Helmikuussa 1922 Tšeka liitettiin osaksi Venäjän sisäasiainkansankomissariaattia nimellä Valtion poliittinen hallinto, lyh. GPU. Seuraavana vuonna siitä tuli koko Neuvostoliiton kattava Valtion yhdistynyt poliittinen hallinto, lyh. OGPU.,.

1939-02-18 Keskisuomalainen

Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) julkaistiin 1908–1948, 1995 lähes kaikki arkistoihin tallennettu ja kirjallisista lähteistä löydetty kalevalainen runous. SKVR-tietokanta perustuu tähän teokseen..,

1939-02-18 Sisä-Suomi

Lvi-liikkeitä alkoi olla jo useita Jyväskylässä, ”eniten suosittu” ja
”I luokan” liikkeet olivat kilpasilla asiakkaista..,

1939-02-19 Keskisuomalainen

https://www.tunturisusi.com/radiotjatelevisiot/fenno.htm:
”Helsinkiläinen Oy Fenno-Radio Ab perustettiin vuonna 1924 ja perustajat olivat Alex Paltschik, Erik Linden ja Guido Ruotzi. Yrityksen nimessä Fenno tarkoittaa Suomea ja suomalaista. Yrityksen toimialaa olivat ”Radiolaitteiden ja kaikenlaisten lisälaitteiden valmistus ja vähittäis- sekä tukkukauppa, sisältäen myös konsultoinnin ja agentuuritoiminnan.”
Radioiden rakentamisen Fenno-Radio aloitti 1920-luvulla, samaan aikaan, kun yleinen radiotoiminta Suomessa Yleisradion myötä alkoi. Aluksi tehtiin paristovastaanottimia, sitten vuonna 1930 ensimmäiset sähköverkkoon liitettävät vastaanottimet.”,.

1939-02-19 Keskisuomalainen

Jyväskylä Bryggeri Ab lopetti toimintansa vuonna 1911.
Vuonna 1921 Johnson myi tehtaan kaikkinensa Osuuskauppa Mäki-Matille, joka jatkoi tehtaan toimintaa. Hinta oli 40.400 markkaa ja nimeksi tuli Jyväskylän Juomatehdas Oy..,

1939-02-19 Sisä-Suomi

Wolfgang Stürmer, tuleva Jyväskylän Kunnan Säästöpankin johtaja.,.

1939-02-21 Keski-Suomen Suunta

Polsun kulma (Aalto-salin kulmassa) oli jo 1939 vilkas kokoontumispaikka varsinkin iltaöisin. Ja aina jotain tapahtui..,

1939-02-21 Keskisuomalainen

Varsinaisen elämäntyönsä Samuli Harima teki tukkuliike Talous-Osakekaupan pääosakkaana ja johtajana 1922–1943 sekä johtokunnan puheenjohtajana kuolemaansa 1962 saakka..,

1939-02-21 Sisä-Suomi

Tauno E. Mattila perusti uuden autoliikkeen ”Jyväskylän Laatuauto” Kilpisenkadun ja Vapaudenkadun kulmaan, Shellin huoltamorakennukseen 1.2.1938..,

1939-02-22 Sisä-Suomi

Laskiaismarkkinat eivät oikein tyydyttäneet lehden toimittajaa. Toisissa paikkakunnan lehdissä ei puhuttu mitään ”konityöhevosista” ja poliisin suojiin vietiin kuitenkin 17 henkilöä.,.

1939-02-23 Keskisuomalainen

Mieskuoro Sirkat on vuonna 1899 Jyväskylässä perustettu, Keski-Suomen johtava mieskuoro ja yksi Mieskuoroliiton perustajajäsenistä. Kuoron perusti seminaarinlehtori P.J. Hannikainen, joka oli myös kuoron ensimmäinen johtaja..,

1939-02-25 Keski-Suomen Suunta

Jyväskylän uusi linja-autoasema valmistui vuonna 1939, aikaisemmin linja-autot pitivät asemapaikkanaan rautatieasemaa KIlpisenkadun alapäässä..,

Kuva Keskisuomalainen, Jyväskylän uimalaitos

1939-02-26 Keskisuomalainen

Hämeen Autovaruste aloitti toimintansa vuonna 1930 ollen järjestyksessä toinen Volvo -jälleenmyyjä Suomessa. Toimitilat sijaitsivat Asemakatu 1:ssä. Nykyisin nimenä on Hämeen Auto.,.

1939-02-26 Keskisuomalainen

Jenny Salmela avasi Kangas- ja Lyhyttavaraliikkeen marraskuussa 1936 Väinönkatu 14:sta. Salmela asui itse Yrjönkadulla..,

1939-02-26 Sisä-Suomi

Asiakas on tainut olla vielä aamullakin juovuksissa, kun on palttoonsa helmikuussa unohtanut vankilaan..,

1939-02-28 Keskisuomalainen

Lydia Bäckström muutti Jyväskylään 1912. Vuoden 1919 lopulla hänellä oli Huonekalu- ja ruumisarkkuliike, Kahvilaliike, Puuseppäliike ja Saunalaitos. Kaikilla osoitteena Cygnaeuksenkatu 12.-.

1939-02-28 Sisä-Suomi

Hyvin ennakoivat Äänekosken ja Suolahden pankit mahdollisiin vekselinväärentäjiin. Kaiketi väärennysyrityksiä on aiemmin ollut useitakin..,

1939-02-28 Työn Voima

Uskomattoman suuri nautinto limsan juonnista, pitää paikkansa ainakin meille -40 luvun lopulla syntyneille..,

JOULUKUU 1-15

Joulukuussa tapahtui mm. Jyväskylän asukasluku, kunnallisvaalit, Jonas Heiskan näyttely, Sirkkojen konsertti.
Parturimestari Ollilainen takavasemmalla, kuva vapaudenkatu 57 pihassa.

1920-12-01 Saarijärven Paavo

Rauha Hirvinen (Vehniän kartanon tyttäriä) piti suosittua ruokalaa Heikki Ollilaisen talossa useita vuosia.

1920-12-02 Työn Voima

Aika tiukkaa tekstiä. Porvaristo tappanut, rääkännyt ja kiduttanut kansalaisia??? Nyt niistä pääsee eroon kun valitsee oikein kunnallisvaaleissa.

1920-12-03 Keskisuomalainen

Näin tämä kaupunkimme vain kasvaa, nyt jo yli 6000 asukasta.

1920-12-03 Työn Voima

Tärkeä viesti porvarinaisten palvelijattareille; älä äänestä porvareita.

1920-12-04 Työn Voima

Kirjoitusmatot olivat kirjoituspöydillä pidettäviä liinoja, siis kankaasta valmistettuja. Myöhemmin näihin alustojen valmistukseen käytettiin mm. nahkaa.

Kuva vuodelta 1948, Rantapuisto, ei enää Rantapaviljonkia, pelkkä puisto ja muistot. K-S Museo.

1920-12-04 Työn Voima

Missähän vaalitarkkailijat olivat, kun porvarit olivat ajattaneet ajureilla vanhoja, sairaita ja harhaanjohdettuja työläisiä vaaliuurnille äänestämään porvareita.

1920-12-05 Keskisuomalainen

Nyt on Keskisuomalaisen taidearvostelija ylenpalttisen kehuva Jonas Heiskan taiteesta.

1920-12-05 Keskisuomalainen

Tupakkatehdas on keksinyt hienoja nimiä savukkeilleen, Valio ja Rauha. Oikeaa joulurauhaa saa Rauha-savukkeilla….

Taiteilija Kerttu Wanteen muistokuva kauppias Päiviö Ollilaiselle 11.11.1947.

1920-12-12 Saarijärven Paavo

Taidenäyttelyitä kaupungissa oli useita peräkkäin. Heiskan näyttely loppuu ja tilalle tulee Urho Lehtisen näyttely.

1920-12-14 Keskisuomalainen

Chaplin oli maailman tunnetuimpia näyttelijöitä, avioerojen hinta kuuluisuuksilla oli hurjan korkea, tämäkin 150.000 dollaria.
Wikipedia 2020: ”Ensimmäisen avioliittonsa Chaplin solmi vuonna 1918 17-vuotiaan näyttelijän Mildred Harrisin kanssa, joka kertoi odottavansa hänelle lasta. Raskaus ei ollut totta.
Vuonna 1924 Chaplin avioitui 16-vuotiaan näyttelijä Lita Greyn kanssa. Grey oli 12-vuotiaana esiintynyt elokuvassa Chaplinin poika.”

Heimo Haiton konsertti Jyväskylässä 28.09.1948, järjestäjänä kauppias Päiviö Ollilainen. Taiteilija jätti muistoksi omistuskirjoituksella varustetun valokuvan.
Wikipedia 2020: ”Heimo Verneri Haitto (22. toukokuuta 1925 Viipuri – 9. kesäkuuta 1999 Marbella, Espanja) oli suomalainen viulutaiteilija ja lapsitähti.”

1920-12-14 Keskisuomalainen

Ruthin leipomo vei fiksusti lehden toimitukseen maistiaisia, sai näin ilmaista mainosta tuotteestaan.
Wikipedia 2020: ”Näkkileipä on alun perin pohjoismaalainen kova leipätyyppi, joka leivotaan yleensä täysjyvärukiista veteen. Ruisnäkkileipää paistetaan korkeassa lämpötilassa (250 °C) muutama minuutti. Näkkileipä on tyypillinen länsisuomalainen leipä. Armeijat ja koulut käyttävät paljon näkkileipää, koska se säilyy hyvin ja on keveytensä ja muotonsa ansiosta helppoa kuljettaa. Talvi- ja jatkosodan aikana Suomessa lotat valmistivat sitä armeijan käyttöön.Armeijan näkkileipää kutsutaan nimellä vaneri tai vanikka.”

1920-12-14 Saarijärven Paavo

Kokkosen Paperikauppa toimi Kilpisenkadulla KOP:n talossa, oli aikanaan yleisin lippujen välittäjä kaupungissa.

1920-12-15 Keskisuomalainen

Wikipedia 2020: ”Viljo Eino ”Ville” Ritola (18. tammikuuta 1896 Peräseinäjoki – 24. huhtikuuta 1982 Helsinki) oli suomalainen kestävyysjuoksija. Hän voitti Pariisin olympialaisissa 1924 ennätykselliset kuusi mitalia. Kukaan muu suomalainen ei ole yltänyt yhtä moneen mitaliin yksissä olympialaisissa, eikä kukaan yleisurheilija ole yksissä olympialaisissa saavuttanut useampia mitaleita. Ritola oli yksi ”Lentävistä suomalaisista” Paavo Nurmen ja Hannes Kolehmaisen ohella.”

Torikadun (Gummeruksenkadun) yläpäästä nousi harjulle hienot Neron-portaat. K-S Museon kuva.
Ensi viikolla uusia uutisia

SYYSKUU 1-15

Kahviloiden hinnankorotus, J. Pohjanmies, espanjantauti, kieltolakirikoksia ym.
Sotilasparaati Kauppakadun ja Kilpisenkadun kulmassa. Taustalla Maakuntain Pankki Oy, joka oli 1929 perustettu liikepankki, joka oli muodostettu yhdistämällä 3 liikepankkia: Länsi-Suomen Osake-Pankki, Tampereen Osake-Pankki ja näiden yhdessä omistama Maakuntain Keskus-Pankki Oy.

1920-09-01 Keskisuomalainen

Virtaa sai 65, 110 ja 220 voltilla. Sähkö- ja Koneliike Oy osti Rantakatu 37:ssä sijainneen talon ja muutti siihen vuoden 1921 alussa. Talo sijaitsi vastapäätä asemaravintolaa.

1920-09-01 Työn Voima

Työväenyhdistyksen kahvila laittoi kilpailutilanteen uusiksi, eivät osallistuneet muiden kahvilanomistajien korotuspäätökseen.

1920-09-02 Keskisuomalainen

Pitkä oli tie ennenkuin stadion lopulta valmistui.
Wikipedia 2020: ”Helsingin olympiastadion on Helsingissä Taka-Töölössä sijaitseva yleisurheilu- ja jalkapallostadion, joka valmistui vuonna 1938 vuoden 1940 olympialaisia varten. Kisat peruttiin toisen maailmansodan vuoksi ja Helsingin olympiastadion sai isännöitäväkseen vuoden 1952 olympialaiset.”

Kesäinen retki luonnon helmaan. Oikeat kupit ja tassit mukana kahvihetkeen.

1920-09-03 Keskisuomalainen

Elävätkuvat-teattereissa esitetyt elokuvat olivat ilman ääntä ja siksi tarvittiin muusikoita soittamaan filmiin sopivaa musiikkia.
Jyväskylän Kesän alkuvuosina oli elokuvateatteri Elohuvissa mykkäelokuvien näytäntöja, joissa kaupungin muusikot soittivat. Kävin itsekin katsomassa/kuuntelemassa filmejä.

1920-09-03 Keskisuomalainen

Wikipedia 2020: ”Juhani Pohjanmies oli 1920–1924 Jyväskylän amatööriorkesterin johtajana ja työskenteli urkurina Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa vuosina 1919-1928. Pohjanmies toimi Jyväskylässä myös oppikoulujen laulun- ja soitonopettajana, säveltäjänä ja kuoronjohtajana, samoin kuin Etelä-Suomen Sanomien ja Keskisuomalaisen musiikkikriitikkona.”

1920-09-04 Keskisuomalainen

Hän, jonka tehtävänä oli kaataa vieraille kupillinen kahvia, täytyi olla todella lihaksikas. Yli kymmenen kiloa painoa yhdelle kädelle.

1920-09-04 Saarijärven Paavo

Meillä on nyt vuonna 2020 tämä korona-epidemia, 1920-luvulla oli pahimpana espanjantauti. Silloin selvittiin, toivottavasti myös nykyisestä epidemia-aallosta.

Tyynellä Jyväsjärvellä soutelua. Näitä vanhanajan kunnon soutuveneitä eipä juuri enään näe, lasikuitua ja alumiinia nykyisin.

1920-09-06 Työn Voima

Aika vähän rikoksia loppujen lopuksi kaupungissa alkoholin suhteen. Juopuneitakin vain kymmenen koko kuukaudessa ja pontikkaakin takavarikoitu vain reilut 8 litraa.

1920-09-11 Keskisuomalainen

Wikipedia 2020: ”Oskar Merikanto oli yksi rakastetuimmista suomalaissäveltäjistä. Hänet tunnetaan erityisesti yksinlauluistaan; kuten Pai, pai, paitaressu; Ilta tuntureilla; Oi, muistatko vielä sen virren; Kullan murunen ja Soi vienosti murheeni soitto sekä pianovalssistaan Kesäillan valssi.”

1920-09-12 Keskisuomalainen

Tätä uutta Sterili-maitoa ei saanutkaan jokaisesta kaupasta, vaan vain määrätyistä myymälöistä ja torilta.
https://www.ruokatieto.fi: ”SUOSIKKIJUOMA 1920-LUVULTA LÄHTIEN
Tuoreesta maidosta tuli Suomessa suosikkijuoma 1920–1930-luvuilla. Sitä käytettiin sekä juomana että ruuanvalmistuksessa. Vielä tuolloin maidon nopea pilaantuminen tarkoitti, että se piti kuluttaa pian lypsämisen jälkeen. Maaseudulla tuoretta maitoa saatiin päivittäin omista lehmistä ja kaupungeissa maitokaupassa käytiin joka päivä.”

Kaunis kuva, ei tarvinne kommentteja…

1920-09-12 Keskisuomalainen

Mitenkähän Otto oli palttoonsa tien ojaan hukannut, taskut täynnä tavaraa. Miksei kysynyt suoraan tuolta ”tunnetulta henkilöltä” omaisuutensa perään.

1920-09-12 Saarijärven Paavo

Wikipedia 2020: ”Anders Robert Streng. s. 12. syyskuuta 1850. Viipuri. Kuollut.17. tammikuuta 1927, Viipuri.
Erosi Jyväskylän postin palveluksesta 29.01.1925.”

1920-09-14 Keskisuomalainen

Wikipedia 2020: ”Iivari E. Koskimies toimi Jyväskylän Seminaarin lehtorina.
Juhani Pohjanmies oli 1920-1924 Jyväskylän amatööriorkesterin johtajana ja työskenteli urkurina Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa vuosina 1919-1928. Pohjanmies toimi Jyväskylässä myös oppikoulujen laulun- ja soitonopettajana, säveltäjänä ja Sirkkojen kuoronjohtajana.”

1920-09-14 Saarijärven Paavo

Kutomaliike aloitti toimintansa Seminaarinkatu 36, muutti sieltä lokakuussa 1923 osoitteeseen Vapaudenkatu 63 ja vuoden 1924 helmikuussa Vapaudenkatu 57:ään, parturimestari Heikki Ollilaisen taloon.

1920-09-15 Saarijärven Paavo

A. Kuvaja osti 13.03.1911 B. Laitisen Sekatavarakaupan ja piti sitä usean vuosikymmenen. Valikoima kasvoi myös elintarvikkeisiin ja hän mainosti niitä ”Hinnat mahdollisimman halvat”.

Jyväskylän Kartta- ja Liikekalenteri 1927.

1920-09-15 Saarijärven Paavo

S. Soinin myymälä oli yksi Jyväskylän monista valmisvaate- ja kangaskaupoista.

Jyväskylän Kartta- ja Liikekalenteri 1927. Liike sijaitsi nykyisen Kilpisenkadun varrella.
Tyylikkät henkilöt Suojatalon kahvilan rappusilla Kilpisenkadulla.

Ensi sunnuntaina uudet uutiset

MAALISKUU 16-31

Tässä päivityksessä mm Sirkat 20-vuotta, Jyväskylän Liikemiesseura perustetaan, Höyrylaivayhteys Ruotsiin ym.

1920-03-16 Keskisuomalainen

Rehtori Jalkanen (1864-1917) toimi Jyväskylän Lyseon rehtorina vuosina 1905-1917.
K.A. Juseliuksen vastaanotto oli aiemmin Torikatu 11. Juselius oli myös taiteen ystävä, hän hankki itselleen mm neljä Carl Bengtsin taulua.

1920-03-16 Saarijärven Paavo

Kahvista oli jatkuvasti pulaa, korvikkeita juotiin ja juhlahetki oli kun oikeata kahvia sai taas sokerikorttia vastaan.

1920 Palokunta harjoittelee Kirkkopuistossa Tuntematon valokuvaaja 1920. Keski-Suomen Museo.

1920-03-17 Keskisuomalainen

Jyväskylän Suojeluskunta perustettiin 1917, soittokunta pian sen jälkeen. Soittokunta avusti monissa yhteisissä tilaisuuksissa kaupungissa.

1920-03-17 Keskisuomalainen

Rehellisiä ammatinharjoittajia oli viinankeittäjienkin joukossa. Keski-Suomessa oli viikoittain useitakin juttuja salaisten keittiöiden löytämisestä ja hävittämisestä.

1920-03-17 Saarijärven Paavo

Kolme viikkoa ehti väärällä nimellä esiintynyt punakapinan päämies oleskella kaupungissamme, kunnes poliisi tuli ja vei.

1920-03-18 Keskisuomalainen

Minna Canth asusti Jyväskylässä 1863 vuoteen 1880, jolloin muutti takaisin Kuopioon. Jyväskylän Naisliiton osasto perustettiin 23.11.1907.

1920-03-18 Työn Voima

Tästäköhän alkoi tämä Ruotsin risteilykausi, oletettavasti Turku valittiin Suomen satamaksi, niinkuin se on edelleenkin.

Fredriksonin lakki-kravatti- ja hansikastehdas. Tuntematon valokuvaaja 1900-1915. Keski-Suomen Museo.

1920-03-21 Keskisuomalainen

K. Rajamäki muutti myymälänsä pari vuotta myöhemmin Kauppakatu 28:aan.

1920-03-21 Keskisuomalainen

20 vuotta eikä suotta on Jyväskylän mieskuoro Sirkat toiminut kaupungin asukkaiden iloksi. Konsertteja oli myös paljon maakunnassa.

1920-03-21 Keskisuomalainen

Lyseolaiset aktiivisia, mitähän lyhennys S.L.U. merkitsee… Iltamissa näytti aina olevan myös voimistelunäytös ja yhteisöön sopiva puhe.

Onkohan pata löydetty metsän siimeksestä jonkun pontikkatehtaan piilosta.

1920-03-22 Työn Voima

Onkohan tämä sama Tuhkimo jonka meidän ikäpolvemme tuntee, olikohan kaikki kääpiöt mukana.

1920-03-23 Keskisuomalainen

Parturimestari Ollilainen on taas ollut mukana uudessa perustettavassa seurassa.

1920-03-24 Työn Voima

Onkohan todella silloin joku ollut aikeissa räjäyttää Pönttövuoren tunnelin, aika ”mörkö”-juttu tämä on.

1920-03-25 Keskisuomalainen

Työnvälitystoimintaa ollut jo 1920-luvulla, tässä toki vain tytöille rajattomasti työpaikkoja.

1920-03-25 Saarijärven Paavo

Hienoa, Sirkat jo 20 vuotta konsertoineet Jyväskylässä ja kukapa silloin tiesi, että sama kuoro esiintyy vielä vuonna 2020.

1920-03-27 Keskisuomalainen

Aika outo paikanvaihdos maaherran tuolilta yritystoimintaan, olikohan palkka parempi liikealalla kuin kunnalla.

1920-03-27 Keskisuomalainen

Nopeasti uusi Liikemiesseura on hankkinut varoja, kun nyt jo ostivat klubilleen talon.

1920-03-28 Saarijärven Paavo

Käyhiltä lisämaksu. Kolmannen luokan matkustajilta peritään 5 markan lisämaksu jotta pääsisivät ravintolavaunuun nauttimaan virvokkeita.

1920-03-29 Työn Voima

Taitaapa tulla kettu kalliiksi kun joutuu maksamaan kalliin ilmoituksen lisäksi vielä ym kustannuksia. Entä jos kettu on ollut jo kuukauden kuolleena, voiko sen nahkaakaan enään käyttää…

1920-Kauppakatua-K.S Museo

1920-03-30 Keskisuomalainen

Naisliitto jällen hyvällä asialla, aiemmin tässä kuussa oli Minna Canthin juhla ja nyt järjestellään Äitinpäivää.
Ensimmäistä Äitienpäivää vietettiin Suomessa (Alavieskassa) 1918.

1920-03-31 Saarijärven Paavo

Wikipedia 2020:”Ravintola Espilä avasi ovensa marraskuussa 1890 kapellimestari Robert Moserin johtaman soittokunnan säestyksellä. Ensimmäinen maailmansodan jälkeen Valentin Kasubski myi Espilän Emil Zimmerdahlille, joka myi sen jo vuonna 1920 edelleen Pekka Toropaiselle. Samana vuonna Espilä vaurioitui tulipalossa mutta kuitenkin korjattiin entiselleen, ellei jopa paremmaksikin.

VIIKON KULUTTUA TAAS UUSIA UUTISIA

MAALISKUU 01-15

Tällä kertaa seurataan O.W. Kuusisen elämää edelleen, synnytyslaitos Jyväskylään, Ahvenanmaa Ruotsille, Jyväskylän Yliopistohanke

1920-03-01 Työn Voima

Iltamissa on aikojen alusta ollut aina pieniä järjestyshäiriöitä, kuten tässäkin tapahtumassa Muurarien iltamissa.

1920-03-01 Työn Voima

Mitä paleltuneilla perunoilla tehdään, meneekö ihmisten ravinnoksi vaiko sikalaan?

1920-03-01 Työn Voima

Olisikohan jokin muu syy liikemiehillä, kun eivät ilmoittele Työn Voima-lehdessä.

Jäärata-ajot Jyväskylässä. Kuva H. Ollilaisen albumista

1920-03-02 Keskisuomalainen

Aika lailla yllätys, että jo 1920-luvulla oli rahojen siirto konttoriin järjestetty ilmarataa pitkin.

1920-03-04 Keskisuomalainen

Nyt ovat ruotsalaisetkin mukana Kuusisen jutussa ja todistavat, että herra on hengissä ja elelee siellä.

1920-03-04 Saarijärven Paavo

Karjalan maita tullaan suojelemaan yleisesikunnan käsityksen mukaan niin, etteivät suomalaiset vähääkään perääntyisi.

1920-03-04 Saarijärven Paavo

Yliopistoasian edistyminen on ollut todella hidasta ja nyt yritetään elvytellä ihmisiä toimimaan tärkeän asian tiimoilta. Menee vielä vuosikymmeniä ennenkuin Jyväskylän Yliopisto avaa ovensa.

1920-03-05 Keskisuomalainen

Mieskuoro Sirkat täyttää 20 vuotta tämänkuun 25 päivä. Onnea hienolle mieskuorolle.

1920-Luistelukenttä Jyväsjärvellä, Valokuvaamo Päijänne, valokuvaaja 1920–1929, K-S Museo.

1920-03-06 Keskisuomalainen

Toivo Kuulan murhan tutkimuksissa oli epäselvyyksiä.
”Wikipedia 2020; Tapauksen tutkinta kesti pitkään, eikä ketään saatu lopulta tuomittua. Todennäköisimpänä syyllisenä pidettiin jääkärikapteeni Pekka Heikkaa, mutta hän hukkui purjehdus-onnettomuudessa Vaasassa juuri ennen oikeuskäsittelyä.  Oikeudessa syylliseksi todettiin jääkärivääpeli Oskar Pirinen, joka oli vangittu Viipurissa 1918 pian Kuulan ampumisen jälkeen ja sitten surmattu pakoyrityksen yhteydessä. Kuulan elämäkerran kirjoittaja Juhani Koivisto on esittänyt epäilyksen, jonka mukaan Heikka ja Pirinen ehkä vaiennettiin, jottei oikeuskäsittelyssä paljastuisi kiusallisia tietoja Kuulan murhaan osallistuneista.”

1920-03-06 Keskisuomalainen

Ei korruptiota, vaan oikea palkkio kyttäämisestä poliiseille ja vielä nimetyille poliiseille. Mitähän kiinnijääneet ajattelivat näistä palkituista.

1920-03-06 Saarijärven Paavo

Jyväskylän kulttuurielämäkin alkoi hiljalleen vilkastua konserttien myötä. J.Alho osti E. Reutervallilta ”Uusi paperikauppa”-liikkeen lokakuussa 1918 ja avasi myymälän omalla nimellään KOP:n talossa torin varrella.

1920-03-07 Saarijärven Paavo

Kuinkahan paljon jyväskyläläisiä nykyisin kokoontuisi kirkkopuistoon keväisin valittamaan verotuksesta?

1920-03-10 Keskisuomalainen

Rouva Vehmas omisti Vehmaan Sauna-yrityksen Rantakatu 3:ssa.

1920-03-11 Saarijärven Paavo

Ahvenanmaamme aiottiin liittää silloin Ruotsin vallan alle, näinhän ei kuitenkaan onneksi käynyt.

1920-03-11 Saarijärven Paavo

Wikipedia 2020: ”Lotta Svärd oli naisten vapaaehtoisuuteen perustunut maanpuolustustyön tukijärjestö, joka toimi virallisesti vuosina 1920–1944.”

1920-Talvinen Kauppakatu, Jaakko Rusanen, valokuvaaja 1920–1924, K-S Museo

1920-03-11 Saarijärven Paavo

Tämä Raivion talon ostopäätös oli hieman ennenaikainen, kauppa peruttiin 2.4.1920 kun päätettiinkin ostaa Mattilan kartano kaupungin synnytyslaitokseksi.

1920-03-13 Keskisuomalainen

Turun Sanomat 02.07.2005: ”Tiistaina 4.7. 1905 ravintola Fenniassa Helsingissä 17 isäntää perusti osuusmeijerien keskusliikkeeksi Voinvienti-osuusliike Valion. ”

1920-03-14 Keskisuomalainen

Velanmaksun karhuaminen oli aikalailla hienostunutta, ei peloiteltu isojen miesten tulosta oven taakse.

1920-03-15 Työn Voima

Olipa jyrkkä kannanotto ”väärän” lehden tilaamisesta.

Viikon kuluttua uusia uutisia