LOKAKUU 1-15

Tässä blogissa mm. raittiuslautakunta, Kauppalaisseura, Urho Lehtinen, Jyväskylän synnytyslaitos ym.
Heikki Ollilaisen albumista; soutelua Tourujoella

1920-10-01 Keskisuomalainen

Kilpailu monipuolistui, Lida Forsblom Oy on lähtenyt ulos kaupungista Viitasaarelle myymään tuotteitaan. Tavarat laivaan Jyväskylän satamassa ja aamulla Viitasaaren satamassa.

1920-10-03 Keskisuomalainen

Liikeapulaisille ei taideta enään pitää Juhla-Iltamia, tässä iltamassa olikin aika tärkeä esitelmä Taylorismista:
Wikipedia 2020: ”Taylorismi eli tieteellinen liikkeenjohtoon 1910-luvulla yleistynyt Frederick Winslow Taylorin (1856–1915) kehittämä liikkeenjohto-oppi, käytännön kokemuksin havaittu tapa tehostaa teollisuustyötä ja organisoida se. Taylorin perusajatuksia oli, että työnsuorituksessa oli parempi seurata työntekoa tarkasti ja niiden pohjalta kehittää parempia työtapoja kuin luottaa traditioon ja vanhoihin käytäntöihin. Näistä opeista syntyi työn mittaus ja -kellotus sekä rationalisointityön perusta.”

Parturimestari Ollilaisen perhe kotinsa terassilla Vapaudenkatu 57.

1920-10-03 Keskisuomalainen

Valokuvaaminen puhelimitse!!?? Eikös kännykkäpuhelimet tulleet vasta 1980-90 luvulla.
Tiedostosta:”https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/sites/default/files/inline-attachments/2016-12/lehtikuvaajan_valineet_valmis.pdf ”Kuvat toimitettiin Suomessa painoon 1950-luvulle asti vielä matriiseina eli pahvilevyinä, joille painossa valettiin sinkkiä ja jonka avulla saatiin aikaan painolaatta.
Jo 1900-luvun alussa keksitty puhelinlankoja pitkin kulkeva telefoto tuli meillä käyttöön vasta sotien jälkeen.
Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi hankkivat ensimmäisinä Suomessa telefotolaitteen 1948 ja muut sanomalehdet seurasivat perässä hitaasti. Helsingin Sanomissa tapahtumaa kuvailtiin värikkäästi otsikolla: ”Kuvia puhelimitse Kuopiosta Helsinkiin.

1920-10-05 Työn Voima

Lehtien välinen kilpailu mainosmarkoista oli kovaa. Eri lehdet ilmoittivat ylläolevan mainoksen tyyppisiä juttuja omille lukijoilleen ja mainostajilleen.

1920-10-05 Saarijärven Paavo

Kuinka aikaisin olisi pitäyt ennakko-uutinen toimittaa heille, kun Keskisuomalaisessa oli iso ilmoitus muutama päivä sitten. Ehkä he eivät lukeneet ollenkaan kilpailevaa lehteä.

1920-10-05 Työn Voima

Erehdyksiä tietysti kaikille sattuu, mutta aika outoa on jos erehdyksessä liittyy vastapuolen leiriin.

Ollilaisen partuliike Vapaudenkadulla

1920-10-06 Keskisuomalainen

Minkähän piletin tämä ”ulkomuodoltaan tunnettu Mieshenkilö” on ostanut, kun hänen pitäisi palata Myllymäen asemalle selvittämään ostoaan.

1920-10-06 Keskisuomalainen

Suomalaiset aloittivat Espanjan valloittamisen jo 1920-luvulla.

Wikipedia 2020: ”Olli (Otto) Isidor Palander, käytti nimeä Olli Suolahti (28. lokakuuta 1885 Pori – 4. marraskuuta 1952 Vammala) oli suomalainen kantelemestari, trubaduuri ja kirjailija.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kantelemestarin titteliä käyttänyt Suolahti esiintyi ensin Skandinavian maissa ja laajensi sitten kiertueitaan Keski-Eurooppaan ja Välimeren maihin. Oman ilmoituksensa mukaan hän esiintyi muun muassa Espanjan kuningasparille ja Abessinian keisarille. Suolahti teki kaikkiaan yli 80 levytystä vuosina 1905-1952 ja hän esiintyi 1930-luvulla myös radiossa.”

1920-10-07 Keskisuomalainen

Raittiuslautakunta ehdottelee jo naapurien kyttäämistä alkoholin käytöstä. Kieltolaki oli tiukka, mutta suomalaisuuteen kuuluu kiertää kaikki kiellettyt asiat.

1920-10-08 Saarijärven Paavo

Wikipedia 2020: ”Urho Valdemar Lehtinen (24. syyskuuta 1887 Tampere – 6. marraskuuta 1982) oli suomalainen taidemaalari.
Taiteilijanuransa alussa hän toimikin koristemaalarina mutta ryhtyi hyvän näyttelymenestyksensä myötä pian päätoimiseksi taiteilijaksi. Vuonna 1911 Lehtinen solmi avioliiton Hilja Lentzin (1886–1968) kanssa, ja pari muutti Helsingistä ensin vuonna 1917 Jämsään ja vuonna 1920 Jyväskylään, jossa Lehtinen osallistui aktiivisesti kaupungin taide-elämään.”

Talvinen Vapaudenkatu 1920-luvulla.

1920-10-08 Työn Voima

Eipä Fanny Lehto kauan pitänytkään liikettään. 22.02.1922 myi sen eteenpäin
Myynti-ilmoitus Keskisuomalaisessa 22.02.1922

1920-10-12 Keskisuomalainen

Wikipedia 2020: ”Saksa allekirjoitti 28. kesäkuuta 1919 Versaillesin sopimuksen, johon liittyvän sotakorvaussopimuksen mukaan Bismarck ja Imperator luovutettaisiin Englantiin korvauksena Britannicin ja Lusitanian tuhoamisesta. Aluksen rakennustyötä jatkettiin Harland and Wolffin telakan valvonnassa. Sen valmistumista viivästytti 5. lokakuuta 1920 aluksella syttynyt tulipalo, jota aluksi epäiltiin telakkatyöläisten tahallaan sytyttämäksi. Epäilysten hälventämiseksi telakan 1 200 työntekijää saattoivat aluksen valmiiksi ennätysajassa.”

1920-10-12 Saarijärven Paavo

Vuonna 1919 Jyväskylän kaupunki osti ”Nikolainkulman” ja hotellin nimeksi tuli Kaupunginhotelli. Hotellissa alettiin esittämään Iltakonsertteja, kuten Arvo Vikmanin johtamia Kamarimusiikkiesityksiä.

Halosen Harmoonitehdas asemaa vastapäätä.

1920-10-12 Saarijärven Paavo

 wikipedia 2020: ”Kolehmainen teki vuonna 1920 25 000 metrin juoksun ensimmäisen virallisen maailmanennätyksen 1.26.29,4, jota paransi kaksi vuotta myöhemmin lukemiin 1.25.19,9.
Pekka Päivärinta juoksi Oulussa 15.5.1975 Suomen ennätyksen aikaan 1.14.16.

1920-10-12 Saarijärven Paavo

V. Vartiovaara oli kaupunginlääkärinä Jyväskylässä 1902-1925.
Tuolla minäkin synnyin 1947.

1920-10-14 Keskisuomalainen

Antwerpenin kesäolympialaisissa 1920 Hannes Kolehmainen voitti maratonkultaa ensimmäisenä suomalaisena.
Mikähän poliittinen juttu oli tässä taustalla?

Näissä juhlissa riitti ainakin juomat…

Viikon kuluttua uusia uutisia.

ELOKUU 16-31

Tällä jaksolla mm. räätäli Elorannan tuomio, kahvipula, kahvilaliikkeet Jyväskylässä, Mattilan synnytyslaitos ym.

Rautatatien valmistuttua Jyväskylään 1897 vesiliikenteen merkitys väheni ja muuttui sotien jälkeen lähes kokonaan huviliikenteen puolelle. Jyväskylän satama sijaitsi 1980-luvun alkuun asti Vaasankadun alapäässä. Kuva mökkimme seinällä.

1920-08-16 Työn Voima

Vero, joka maksettiin paikkakunnan verosääntöjen mukaisesti voina. Aikamoinen määrä voita kirkkoherralle tuosta verosta kertyikin, kymmenkunta kylää, lehmiä varmaan joka talossa ja jokaisesta lehmästä kertyi puoli kiloa voita.

1920-08-17 Saarijärven Paavo

Eloranta perusti tammikuussa pukimotehtaan Harjukatu 14:ta, ollen suurin vaatehtimo Jyväskylässä.
Näin sitä saattaa tapahtua oikeassa elämässä, huipulla tuulee ja sieltä kaatuu rytisten maahan, tässä tapauksessa kuritushuoneeseen.

1920-Torikojuja Kunnallistalon edessä, Jaakko Rusanen, valokuvaaja 1920–1929, Keski-Suomen Museo

1920-08-17 Työn Voima

Oskari Kiljusella oli ”Keski-Suomen Liiketoimisto”, joka välitti kaupunkitaloja. Hän osti myöhemmin talon Taulumäeltä, johon muutti itse asumaan.

1920-08-19 Keskisuomalainen

Tämä ruokala pysyikin paikallaan pitkään, ollen yksi kaupungin suosikkiruokaloista ja se sijaitsi nykyisen Gummeruksenkadun ja Hannikaisenkadun kulmassa.

1920-08-19 Keskisuomalainen

Wikipedia 2020: ”Arvo Henrik Ylppö (27. lokakuuta 1887 Akaa – 28. tammikuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen lääkäri, lastentautiopin professori, arkkiatri ja suomalaisen neuvolajärjestelmän isä. Kansainvälisesti Ylppö tunnettiin keskostutkimuksistaan.
Ylppö palasi Suomeen 1920-luvulla, ja toimi Helsingin yliopistossa ensin lastentautiopin dosenttina, sitten professorina 1925–1957. Yliopistoviran ohella hän oli Helsingin yleisen sairaalan lastenosaston ylilääkäri ja Lastenlinnan ylilääkäri.”

1920-08-19 Saarijärven Paavo

Nyt en oikein ymmärtänyt, jotenkin liittyy hääseremonioihin. Hääpariko tuota piippua juhlassaan sitten poltteli?!

1920-08-20 Saarijärven Paavo

Vuolaat ovat viinavirrat olleet koko Suomessa, paikallisissa lehdissä on harva se päivä näitä ”rojun” valmistajien keitoksien hävittämisiä uutisoitu.

Katunäkymä Kauppakadulta. Kuvaaja Valokuvaamo Päijänne Keski-Suomen museo

1920-08-20 Työn Voima

Nokia-tuotemerkki oli kova sana jo 1920-luvulla. Nokian kalosseja myivät useat kenkä- ja nahkaliikkeet Jyväskylässä.

1920-08-22 Keskisuomalainen

Sanomalehtien uutisten taustatiedot eivät aina olleet ajantasalla, niinkuin tässäkin kansalaisille tärkeässä kahvin saamisessa. Kahvi oli kortilla ja jos siitä olisi tullut pulaa, niin mustanpörssin kauppahan olisi taas tienannut reilusti lisää pimeää tuloa.

1920-08-23 Työn Voima

”Ruokalaisia otetaan kuukausi tai viikkomaksulla.” Minkähän suuruinen maksu näille ruokalaisille maksettiin käynneistään?

1920-08-24 Keskisuomalainen

Wikipedia:
”Johan Fredrik Karpio 24. elokuuta 1870.
Vanhemmat: Fredrik Gretanpoika Karpio ja Elisabeth Andersdotter Kramsu”.
Spets-sukunimi vaihtui Karpioksi toukokuussa 1906. Karpiot ovat edelleen Jyväskylässä tunnettuja.

1920-08-24 Keskisuomalainen

Elorannan pukimon johtaja oli tuomittu kuritushuoneeseen yli kolmeksi vuodeksi petoksista ja näin toiminta siirtyi uudelle omistajalle.

Kauppakadun alapää, Valokuvaamo Päijänne, Keski-Suomen Museo

1920-08-24 Saarijärven Paavo

Tapahtumia Jyväskylässä….

1920-08-26 Keskisuomalainen

Kaupungin kahviloita ja ruokapaikkoja.

1920-08-27 Työn Voima

Räätälit kilpailivat hyvillä, erikoisilla kankailla ja hyvällä palvelulla.

1920-08-28 Saarijärven Paavo

Synnytyssairaala muutti Mattilanpellolle, Mattilan talon päärakennukseen, jossa se toimi aina keskussairaalan perustamiseen asti vuoteen 1954.
Mattilassa on myös blogin pitäjä syntynyt v. 1947.
Kuokkalan Kartano oli silloisen Jyväskylän maalaiskunnan asukkaiden synnytyssairaala.

1920-08-28 Saarijärven Paavo

Ainolan tanssi-illat olivat suosittuja jo 1920-luvulla. Kuljetus tapahtui satamasta veneillä Ainolan rantaan ja takaisin.

Parturimestari Heikki Ollilainen

1920-08-29 Keskisuomalainen

Uusi saippua keksitty, mitähän liuottimia siihen on lisätty, ei tavallinen saippua irroita kovin helposti öljyjä ja värejä käsistä. Varmaankin on toiminut, mutta ehkä saippua-sana on hieman liioitteleva.

1920-08-31 Keskisuomalainen

Erikoinen kieltolaki Virossa, jokainen 20-v mies sai kuukausittain joko spriitä puoli tuoppia tai valmista viinaa tuopillisen.

1920-08-31 Saarijärven Paavo

Skogman & Calamnius oli ”Asianajo-, Metsä- ja Liiketoimisto”.
tämä huutokauppa pidettiin parturimestari Heikki Ollilaisen talossa Vapaudenkatu 57:ssä.

1920-08-31 Työn Voima

Toivo Kuula murhattiin Viipurin Seurahuoneella v. 1918, käsirysyn jälkeen häntä ammuttin revolverilla päähän ja hän kuoli sairaalassa 18.5.1918.
Tapausta tutkittiin pitkään, mutta ketään ei saatu tuomituksi. Pääepäillyt kuolivat oudoissa olosuhteissa tutkinnan aikana.

Sunnuntaisin uudet uutiset

Laita viesti sivustosta kavereille Facebook´iin

MAALISKUU 01-15

Tällä kertaa seurataan O.W. Kuusisen elämää edelleen, synnytyslaitos Jyväskylään, Ahvenanmaa Ruotsille, Jyväskylän Yliopistohanke

1920-03-01 Työn Voima

Iltamissa on aikojen alusta ollut aina pieniä järjestyshäiriöitä, kuten tässäkin tapahtumassa Muurarien iltamissa.

1920-03-01 Työn Voima

Mitä paleltuneilla perunoilla tehdään, meneekö ihmisten ravinnoksi vaiko sikalaan?

1920-03-01 Työn Voima

Olisikohan jokin muu syy liikemiehillä, kun eivät ilmoittele Työn Voima-lehdessä.

Jäärata-ajot Jyväskylässä. Kuva H. Ollilaisen albumista

1920-03-02 Keskisuomalainen

Aika lailla yllätys, että jo 1920-luvulla oli rahojen siirto konttoriin järjestetty ilmarataa pitkin.

1920-03-04 Keskisuomalainen

Nyt ovat ruotsalaisetkin mukana Kuusisen jutussa ja todistavat, että herra on hengissä ja elelee siellä.

1920-03-04 Saarijärven Paavo

Karjalan maita tullaan suojelemaan yleisesikunnan käsityksen mukaan niin, etteivät suomalaiset vähääkään perääntyisi.

1920-03-04 Saarijärven Paavo

Yliopistoasian edistyminen on ollut todella hidasta ja nyt yritetään elvytellä ihmisiä toimimaan tärkeän asian tiimoilta. Menee vielä vuosikymmeniä ennenkuin Jyväskylän Yliopisto avaa ovensa.

1920-03-05 Keskisuomalainen

Mieskuoro Sirkat täyttää 20 vuotta tämänkuun 25 päivä. Onnea hienolle mieskuorolle.

1920-Luistelukenttä Jyväsjärvellä, Valokuvaamo Päijänne, valokuvaaja 1920–1929, K-S Museo.

1920-03-06 Keskisuomalainen

Toivo Kuulan murhan tutkimuksissa oli epäselvyyksiä.
”Wikipedia 2020; Tapauksen tutkinta kesti pitkään, eikä ketään saatu lopulta tuomittua. Todennäköisimpänä syyllisenä pidettiin jääkärikapteeni Pekka Heikkaa, mutta hän hukkui purjehdus-onnettomuudessa Vaasassa juuri ennen oikeuskäsittelyä.  Oikeudessa syylliseksi todettiin jääkärivääpeli Oskar Pirinen, joka oli vangittu Viipurissa 1918 pian Kuulan ampumisen jälkeen ja sitten surmattu pakoyrityksen yhteydessä. Kuulan elämäkerran kirjoittaja Juhani Koivisto on esittänyt epäilyksen, jonka mukaan Heikka ja Pirinen ehkä vaiennettiin, jottei oikeuskäsittelyssä paljastuisi kiusallisia tietoja Kuulan murhaan osallistuneista.”

1920-03-06 Keskisuomalainen

Ei korruptiota, vaan oikea palkkio kyttäämisestä poliiseille ja vielä nimetyille poliiseille. Mitähän kiinnijääneet ajattelivat näistä palkituista.

1920-03-06 Saarijärven Paavo

Jyväskylän kulttuurielämäkin alkoi hiljalleen vilkastua konserttien myötä. J.Alho osti E. Reutervallilta ”Uusi paperikauppa”-liikkeen lokakuussa 1918 ja avasi myymälän omalla nimellään KOP:n talossa torin varrella.

1920-03-07 Saarijärven Paavo

Kuinkahan paljon jyväskyläläisiä nykyisin kokoontuisi kirkkopuistoon keväisin valittamaan verotuksesta?

1920-03-10 Keskisuomalainen

Rouva Vehmas omisti Vehmaan Sauna-yrityksen Rantakatu 3:ssa.

1920-03-11 Saarijärven Paavo

Ahvenanmaamme aiottiin liittää silloin Ruotsin vallan alle, näinhän ei kuitenkaan onneksi käynyt.

1920-03-11 Saarijärven Paavo

Wikipedia 2020: ”Lotta Svärd oli naisten vapaaehtoisuuteen perustunut maanpuolustustyön tukijärjestö, joka toimi virallisesti vuosina 1920–1944.”

1920-Talvinen Kauppakatu, Jaakko Rusanen, valokuvaaja 1920–1924, K-S Museo

1920-03-11 Saarijärven Paavo

Tämä Raivion talon ostopäätös oli hieman ennenaikainen, kauppa peruttiin 2.4.1920 kun päätettiinkin ostaa Mattilan kartano kaupungin synnytyslaitokseksi.

1920-03-13 Keskisuomalainen

Turun Sanomat 02.07.2005: ”Tiistaina 4.7. 1905 ravintola Fenniassa Helsingissä 17 isäntää perusti osuusmeijerien keskusliikkeeksi Voinvienti-osuusliike Valion. ”

1920-03-14 Keskisuomalainen

Velanmaksun karhuaminen oli aikalailla hienostunutta, ei peloiteltu isojen miesten tulosta oven taakse.

1920-03-15 Työn Voima

Olipa jyrkkä kannanotto ”väärän” lehden tilaamisesta.

Viikon kuluttua uusia uutisia